Gerbiilipäivä!

Oletko aina halunnut tulla meille tutustumaan ajan kanssa ja oppia lisää gerbiileistä. Tässä sinulle oiva mahdollisuus siihen!

Kiinnostus gerbiileistä on lisääntynyt huimasti ja yhä useampi päätyy lemmikin valinnassaan gerbiiliin. Tietoa gerbiileistä löytyykin kattavasti jo netistä ja harrastajat on helposti tavoitettavissa internetin ihmeellisessä maailmassa. Kaikkea ei kuitenkaan pysty etänä neuvomaan ja gerbiilien luovutuksen yhteydessä jotain voi jäädä kysymättä tai kertomatta, aika kun on kuitenkin rajattua. Nyt tarjoankin sinulle, gerbiileistä kiinnostuneelle, mahdollisuuden tulla meille tutustumaan paremmin gerbiileihin. Gerbiilipäivä on aina räätälöitävissä omien tarpeidesi mukaan. Voimme käydä läpi gerbiileiden perushoidon käytännössä, tutkailla tarvikkeita, harjoitella hoitotöitä ja käsittelyä sekä kokeilla millaista oman gerbiilin omistaminen olisi. Voimme myös opetella genetiikkaa kädestä pitäen yhdessä paperilla miettien tai ihan vaan tutustua meillä asuviin gerbiileihin. Gerbiilipäivä sopii ostettavaksi esimerkiksi lapselle, joka on hankkimassa ensimmäistä omaa lemmikkiä tai henkilölle joka on muuten kiinnostunut gerbiileistä ja haluaisi kokea päivän gerbiilinomistajana, mutta mahdollisuutta omiin lemmikkeihin ei ole. Päivän aikana saa kattavan käsityksen siitä mitä kaikkea gerbiilin hoitoon kuuluu. Mahdollista on tulla viettämään gerbiilipäivää myös koko perheen voimin. Päivä on aina varattu vain yhdelle porukalle kerrallaan, jotta pystyn täysillä keskittymään kaikkien neuvomiseen ja vastailemaan kysymyksiin.

Meiltä löytyy myös muita eläimiä ja samalla reissulla

Päivän pituus voidaan räätälöidä teille sopivaksi, varaan aikaa kuitenkin aina koko päiväksi. Korostan, että edelleen poikastenottajat saavat meillä kattavan perehdytyksen poikastenhaun yhteydessä. Gerbiilipäivän on tarkoitus olla tästä vielä laajempi kokemus ja se voidaan järjestää myös poikastenhaun yhteyteen kun sovitaan siitä etukäteen.

Ota yhteyttä ja varaa oma Gerbiilipäiväsi!

gerbiilitohinaa@gmail.com

Gerbiilipäivä

Yksilöity päivä 1-5 henkilölle

70 €

Isommat ryhmät

Esimerkiksi päiväkotiryhmä, suurempi perhe, lapset kavereineen...

Sovitaan hinta tapauskohtaisesti

Lahjakortti Gerbiilipäivään

Oiva lahja sellaiselle joka haluaa oppia gerbiileistä lisää

70€ tai sovittu summa

© 2022 Noora Salminen / Gerbiili Tohinaa
Kuvien luvaton kopiointi kielletty.
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!